Esittelyssä uusia seuratyöntekijöitä syksyltä: Ari Marttila

10.1.2019

Ari Marttila aloitti LePassa työt virallisesti 1.10. alkaen, mutta ennen sitä ehti työkennellä jo IP-kerhossa lähes kahden kuukauden ajan. Ari on tuttu monille LePalaisille jo vuosien ajalta valmentajana. Toimitus sai Arin kiinni ja kysyi muutaman kysymyksen:

 

Moi Ari, ja hyvää alkanutta vuotta 2019. Miten uusi vuosi on lähtenyt liikkeelle?

Vuosi on lähtenyt liikkeelle mukavasti. Treenit ovat taas pienen tauon jälkeen käynnissä ja virtaa tuntuu olevan sekä valmentajalla että pelaajilla.

 

Aloitit syksyllä työt LePassa, kerro lyhyesti oma lajitaustasi eli oma pelaaja- ja valmentajakokokemuksesi?

Olen pelannut kilpatasaolla B-juniori-ikään asti kasvattajaseurassani KuPS:ssa ja sen jälkeen jatkanut pelailua harrastusmielessä. Valmentamisen aloitin 2005 LePa:ssa P98 joukkueessa ja sen jälkeen toiminut P03 ja P07 joukkueiden vastuuvalmentajana ennen nykyisiä joukkueita.

 

Missä töissä olet ollut ennen tätä pestiä LePassa?

Viimeiset vuodet olen toiminut biotekniikka-alalla myynti- ja markkinointitehtävissä. Ja tietysti oto-valmentajana LePa:ssa.

 

Mitä olet aiemmin opiskellut ja ennen kaikkea oppinut?

Biotekniikkaa opiskelin Jyväskylän yliopistossa. Jalkapallon puolella viimeisen koulutus on Palloliiton C+ Lasten valmennuksen erikoiskoulutus, jossa keskityttiin 6-12 vuotiaiden kokonaisvaltaiseen valmentamiseen.

 

 

Mitä omaan työnkuvaasi kuuluu tällä hetkellä?

Toimin vastuuvalmentajana T10 ikäluokassa ja P10 haasteryhmässä. Lisäksi olen ohjaajana LePa:n Veräjäpellon koulun iltapäiväkerhossa.

 

Mitä ajatuksia sinulla on LePan toiminnan kehittämisestä omilla vastuualueillasi?

Tavoitteenani on tarjota laadukasta sekä innostavaa treeniä lapsille ja sitä kautta edesauttaa lapsien kehittymistä sekä jalkapalloilijoina että persoonina.

 

Kerro vielä loppuun oma suosikkijoukkueesi niin Suomesta kuin maailmaltakin?

Suomess LePa:n (ja FC Espoon) lisäksi kasvattajaseurani KuPS ja muualta Liverpool.

 

Kiitos Ari ja vielä kerran tervetuloa LePaan tekemään töitä lasten harrastamisen parissa.