Henkilöstömuutoksia LePassa vuoden 2020 alusta

19.12.2019

LePassa tapahtuu muutoksia henkilöstössä alkuvuodesta.

 

Sampsa Suhonen aloittaa työt LePassa kokopäiväisesti 2.1.2020. Sampsa aloittaa tammikuun aikana työt mm. iltapäiväkerhossa, seuravalmentajana, lasten ja aikuisten jalkapallokoulun vetäjänä, sekä leiritoiminnoista vastaavana. Tervetuloa mukaan jälleen Sampsa.

 

Otto Oja siirtyy 1.2.2020 alkaen toimimaan LePassa omien valmennettavien ryhmien P2010K ja P2011K lisäksi seuran valmennuskoordinaattorina U11-U17 vaiheessa. Toisin sanoen Ode jää tällöin pois iltapäiväkerhon vahvuudesta. Tarkemmin Oden uudesta työnkuvasta ja toiminnasta mm. vahvasti alkaneessa 8v8-sisältöryhmän vetäjänä myöhemmin lisää. 

 

Lisäksi seuran pitkäaikainen valmennuspäällikkö ja toiminnanjohtaja Mikko Taivassalo siirtyy vuodenvaihteessa FC Espoon toiminnanjohtajan paikalle. Alkuvuoden siirtymäajan Rölli työskentelee edelleen myös LePassa auttaen muutoksessa ja uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnissa sekä tehtävien uudelleenorganisoinnissa.

"Tosi pitkä ja antoisa aika LePassa takana, ja niinpä alkoi ehkä olla henkilökohtaisestikin jo jonkinlaisen muutoksen aika. Ennenkaikkea haluan päästä vaikuttamaan toimivaan kokonaisuuteen tässä seurayhteisössä, ja uusi FC Espoo tulee olemaan todella mielenkiintoinen haaste ja mahdollisuudet ovat tässä valtavat"

 

Uuden toiminnanjohtajan haku avataan pikapuolin seuran kotisivuilla ja muissa kanavissa.