LePa:n kunniajäsenet, Mika Numminen, Mikko Räsänen ja Mikko Taivassalo

6.6.2022

LePan puheenjohtaja Katri Kotinurmi (vas), Mika Numminen, Mikko Räsänen ja toiminnanjohtaja Jari Kujala.

Mika Numminen on tehnyt pitkälti yli kymmenen vuoden aktiivisen rupeaman palvellen seuraa vapaaehtoistehtävissä hyvin moninaisissa rooleissa. Hän toimi pitkään seuran sihteerinä ja oli tehtävässä erittäin aktiivinen seuran arkipäivän organisoinnin moottori aikana jolloin seuralla ei vielä ollut päätoimisia työntekijöitä.

Mikko Räsänen toimi pitkään seuran puheenjohtajana. Tuona aikana palkattiin seuraan ensimmäinen työntekijä ja päätoiminen organisaatio vahvistui. Mikon puheenjohtajakaudella päätettiin myös oman hallin rakentamisesta ja hän oli maanrakennusalan ammattilaisena aktiivisesti mukana hallin suunnittelussa ja toteutuksessa.

Mikko "Rölli" Taivassalon ansiokas kymmenen vuoden työrupeama seurassa on varmaankin paremmin tuttu nykyjäsenille. Röllin johtajuudessa seura on urheilutoiminnan kyvykkyydessä ja resurssoinnissa kasvanut omassa kategoriassaan yhdeksi Suomen suurseuroista. Röllillä oli myös keskeinen rooli iltapäiväkerhon ja monen muun oheistoiminnan rakentamisessa.

Iso kiitos kaikille vuosien varrella tehdystä upeasta työstä!