LePa palkitsee pitkään seuratoiminnassa olleita joukkueiden taustahenkilöitä

29.5.2022

Sami Pitkämäki

Sami on ollut P2012-ikäluokan perustamisesta lähtien mukana ikäryhmän valmennustiimissä. Sami on osallistunut aktiivisesti Palloliiton valmentajakoulutuksiin, halunnut oppia lisää pelistä ja kehittää itseään jatkuvasti lasten valmentajana. Samin omistautumista ja halua osallistua kaikkien poikien kehittymisen tukemiseen ja ryhmän toimivuuden edistämiseen kuvaa hyvin se, että hän on ollut usein valmentamassa harjoituksissa tai ohjaamassa pelejä, vaikka oma lapsi ei ole ollutkaan mukana ko. tapahtumassa. Sami on pidetty valmentaja ja häneen voi aina luottaa. Hyvä, Sami!

Satu Hannula

Satu on toiminut useammassa LePan ikäluokassa aktiivisena vapaaehtoistoimijana ja toiminnan koordinaattorina. Satu toimi useamman vuoden LePan 2002-ikäluokan joukkueenjohtajana ja tällä hetkellä Satu on edelleen mukana 2007-08 -poikien taustatiimissä. Sadun tunnistaa aurinkoisesta hymystä ja inspiroivasta otteesta tarttua vapaaehtoistyön kehittämiseen ja yhteisiin haasteisiin. Jalkapalloilevan perheen äiti on myös kirjoittanut ansiokkaan gradun vapaaehtoistyöhön sitoutumisesta lasten harrastustoiminnassa. Sadun sinnikkyydellä ja halulla heittäytyä toimintaan on moni asia saatu vietyä onnellisesti maaliin asti LePan ikäluokissa. Lämpimät onnittelut valinnasta kuukauden vapaaehtoiseksi, Satu!

Niko Myller

Niko Myller on ollut aktiivisena vapaaehtoisena valmentajana P2012- ja P2015-ikäluokissa alusta alkaen. Niko valittiin viime vuonna mukaan myös seuran hallitukseen ja edistänyt hallitustyössä voimakkaasti mm. seuran strategian luomista ja seuran olosuhteiden kehittämistä ja niiden ylläpitämistä. Nikon aktiivisen tekemisen ansiosta moni asia seurakehityksessä on ottanut ison harppauksen eteenpäin. Kiitos Niko!

Mari Korte

Mari Korte on toiminut kahdessa LePan ikäluokassa joukkueenjohtajana ja pitkäaikaisena vapaaehtoistoimijana. Ilman Marin aloitteellisuutta ja täsmällistä asioiden hoitamista moni asia olisi jäänyt tekemättä tai viestimättä. Lämpimät kiitokset Mari kaikista näistä yhteisistä vuosista ja äärimmäisen ansiokkaasta työstäsi LePan väreissä!


Vapaaehtoiset palkitaan lahjakortilla yhteistyössä K-Supermarket Leppävaaran kanssa.