Lisävalmennus alkanut LePassa alkuvuodesta
27.2.2020
LePassa on alkanut alkuvuodesta uutena konseptina lisävalmennus (Aiemmalta nimeltään talenttivalmennus ). Tarkoituksena on ollut ennen kaikkea tarjota motivoituneimmille kilpapelaajille sisällöltään erilainen lisäharjoitus. Toiminta on suunnattu motivoituneimmille ja tällä hetkellä edistyneimmille pelaajille muiden vastaavien kanssa. Toimintaa tullaan jatkamaan lähtökohtaisesti nykyisellä konseptilla kesäkaudella. Toiminnasta vastaa Antoni Dagaa, mutta lisävalmennukseen liittyvissä kysymyksissä ole kuitenkin ensisijaisesti yhteydessä oman joukkueen vastuuvalmentajaan. Muutoksia lisävalmennuksen pelaajistoon voi ja tuleekin varmuudella kauden aikana.
lisävalmennuksesta vastaavat seuran ammattivalmentajat LePa Areenan kentällä.