Loppupuheenvuoroni LePalle

Minä ja LePa

Varoitus: seuraava teksti on henkilökohtaista ajatuksenvirtaa, vailla selkeää viitekehystä ja paikoitellen varmasti vähän sekavaa paikallista futishöpöttelyä. Teksti on melko pitkä, ja se sisältää myös hyvin paljon sulkuja, joita joudun käyttämään, kun en paremminkaan osaa asiaa kirjallisesti ilmaista. Jalkapalloterminologiasta kiinnostuneet älkööt vaivautuko – tässä tekstissä sanat tulee sanottua kuten ne vähän sumuisasta päästä ulos on tullakseen. Asia vain on itselle niin tärkeä, että se on päästävä kirjoittamaan ulos.

Se oli ihan tavallinen arkipäivä reilut 10 vuotta sitten, kun 1.9.2009 aloitin työskentelyn Leppävaaran Pallossa. (tarkistuksen jälkeen näyttää olleen silloinkin tiistai päivä kyseessä) Näin silloin joskus aamupäivän aikana Mika Nummisen, joka päästi minut sisään LePan toimistohuoneeseen, joka käytännössä oli lähes tyhjä (joitain pöytiä ja tuoleja lukuun ottamatta) toimistohuone Leppävaaran Stadionin 2. kerroksessa, nykyisen Espoon kaupungin aluepäällikkö Juha Helmisen huone tätänykyä.

Edessä oli silloin ihan konkreettisestikin täysin tyhjä taulu. LePassa oli valmennuspäällikön töitä jollain tasolla ennen minua ehtinyt tehdä hetken mm. Pasi Rasimus (varsinainen työ oli FC Espoon valmennuspäällikkö, josta koeajan viimeisenä päivänä irtisanoutui) sekä OTO-pohjalta useampi vuosi aiemmin Heikki Saloranta, yläasteen ja lukion liikunnanlehtori. Käytännössä mitään varsinaisesti linjattua ei oikein ollut, valmentajat saivat/joutuivat varsin omatoimisesti tehdä joukkueiden eteen parhaaksi katsomansa. Ja paljon hyvää olikin tehty. Ari Suominen vastasi OTO-pohjalta LePan tyttöpuolen joukkueista ja valmensi itse LePan naisia. Heti alkuun tuli hyvin selväksi että monta hyvää tyttöjoukkuetta LePassa onkin ja homma toimii sillä puolella. Tuon ensimmäisen päivän päätteeksi menin urheilupuiston TN1:lle (silloin muuten nimi oli uusi TN) katsomaan yhden ryhmän harjoituksia. Siinä näytti joku joukkue pelaavan noin 12v12 loppupeliä puolikkaalla kentällä. Muistan ajatelleeni että tätäkö tämä nyt sitten on. Tietämättä vielä silloin mistään juuri mitään, myöhemmin paljastui että nuo näkemäni ensimmäiset LePan treenit pitivät sisällään myös mm. n. 10-vuotiaan Saku Ylätuvan, joka siinä harjoitteli loppupelissään LePan P99-ikäluokan tiistain harjoituksissa.

Ensimmäiset 2 vuotta olin LePassa ainut päätoiminen työntekijä, kunnes Nuvk:lta kurssikaverinakin tutuksi tullut Tomi Korhonen 2011 syksyllä aloitti toisena päätoimisena seurassa. Yksin ei kuitenkaan todellakaan tarvinnut työskennellä. Anton ”Pastori” Väliheikki toimi LePan jalkapallokoulun rehtorina ja valmentajana, ja nopeasti kävi ilmi että Pastori oli se LePalainen joka tiesi missä täällä mennään. Nuori mies oli opintojen ohella mukana jalkapallossa ja LePassa intohimoisesti, se kävi selville nopeasti. Tunsin löytäneeni seurasta sielunkumppanin hetimiten. Lisäksi ensimmäisen kahden vuoden aikana valtavan toiminnallisen ja henkisen avun toivat FC Kasiysin päätoimiset työntekijät. Mika Soininen toimi FC Espoon ja FC Kasiysin valmennuspäällikkönä, ja oli lähes kaikessa seuratekemisessä silloin tuki ja turva. Mika oli valittu FC Espoon valmennuspäälliköksi erittäin pitkäaikaisen FC Espoon kaikkien aikojen parhaan valmentajan Rami Luomanpään (täysin henkilökohtainen näkemys) tilalle Ramin suunnatessa töihin muille aloille. Ihan fyysisestikin muutin LePan toimiston talvikaudeksi noin marraskuusta maaliskuuhun Laaksolahden halliin ja Kasiysin toimistoon. Siellä mieltä piristi ja jalkapallo-oppia (tarinoita nyt ainakin) antoi noin kuukausi itseni jälkeen FC Kasiysissä valmennuspäällikkönä aloittanut Markus ”Maga” Lahtinen. Sanat nyt vain eivät yksinkertaisesti riitä kertomaan sitä kiitollisuutta, ja toisaalta sitä ikävää jota edelleen Magaa kohtaan tunnen. Hänen poismenonsa viime vuoden heinäkuussa oli kova kova kolaus.

LePan toiminnot oli helppo kasvattaa lähes olemattomasta pieneen, ja pienestäkin vähintään keskinkertaiseen. Toimintojen kasvussa ja toiminnan volyymin kasvussa auttoi huippuhyvä tiimi, joka on pelannut jo vuosia hienosti yhteen. On kokeiltu, on onnistuttu ja on epäonnistuttu. ns. vanhan LePan ydin työtiimin muodostivat itseni, Pastorin ja Tomin lisäksi Tomi Seppälä, Otto Oja sekä Antti Ruonala -joiden kanssa toimintaa viilattiin ja kehitettiin kovalla vimmalla. Aivan upea tiimi.

Vuoden 2018 aikana tapahtui sitten murros jossa LePa haluamallaan ja suunnitelulla tavalla otti isoja askeleita kohti entistä laajempaa toimintaa. Pääsemällä yhdeksi Espoon Kaupungin iltapäivätoiminnan kumppaniksi Veräjäpellon koululla oli selvää että toiminnan volyymi alueen tärkeänä liikuttajana tulisi entisestään kasvamaan. Omassakin ajatusmaailmassa sen liikunnallisuuden määrä jota pystytään alueelle tuottamaan eri ikäisille on tärkeydessään kasvanut kasvamistaan. Tämä on saattanut tapahtua jossain kohdin jopa ristiriidassa ”puhtaan” jalkapallotoiminnan kanssa, vaikka tarkoitus ei missään nimessä niin ole ollut. Kaiken lisätoiminnan tarkoituksena on kuitenkin ollut olla mahdollistamassa ja tuomassa lisäresursseja jalkapallotoimintaan LePassa, tämä on helppo allekirjoittaa näin vuonna 2020:kin. Ja koko tämä uusi isompi työporukkakin on ollut täynnä aivan mahtavia tyyppejä joista kuullaan vielä jatkossa. Olette hienoja tyyppejä kaikki: Ari Marttila, Anna Salmi, Tuire Simi, Iris Harlin, Olli Rämä, Antoni Dagaa, Rami Mäkelä, Sampsa Suhonen, Erik V. Eijden, Joel Lahtinen, Pinja Myllykoski ja Linnea Marttila.

Olen ollut seurayhteisön mies henkeen ja vereen läpi LePassa työskentelyajan. Olen valmentanut eri FC Espoon joukkueita yli puolet kaikista työskentelyvuosistani LePassa. Olen kokenut yhdistelmän tässä suhteessa pelkästään toimivaksi, ja myös matkallani rohkaissut muitakin samanlaisiin yhdistelmiin. Olen saanut kunnian olla valmentamassa niin 89, 90-syntyneitä FC Espoon A-junioreissa, 95-syntyneitä C-junioreissa, 99-syntyneitä C-junioreissa, sekä 05-syntyneitä D-junioreissa. Ihan huippuhyviä ryhmiä, ja erittäin mukavaa on ollut kokea osan näiden pelaajien kanssa seuratyö myös valmentamisen tai muun työskentelyn tasolla – kun pojista on kasvanut miehiä, huipputyyppejä itseasiassa!

Niinpä täytyy todeta että vuoden 2019 jälkipuoliskon tapahtumat tuntuivat ja vieläkin osin tuntuvat tosi raastavilta. Magan kuoleman jälkeinen 6 kuukautta on tuntunut raskaalta kaikin mahdollisin tavoin. Täytyy myöntää, että välillä on tuntunut jopa että kohtalo jotenkin oikuttelee kohti Espoolaista futista. Raskaat ajat yhteisössä viime syksynä olivat lopulta kuitenkin täydellinen välttämättömyys. Olen varma että koko seurayhteisö toimii jatkossa entistä paremmin, myös tai etenkin LePankin kannalta. Samaan hengen vetoon voin täysin vilpittömästi todeta ettei oma siirtymiseni FC Espoon palkkalistoille ollut monessakaan kohtaa syksyn keskusteluja edes millään lailla vaihtoehtona. Jossain kohtaa saattoi olla, useimmin taas ei millään tasolla. Eikä varsinkaan minkäänlainen tavoite LePan toiminnanjohtajan positiosta – seuran ja tässä tapauksessa seurayhteisön etu ajaa omassa ajattelussani kaiken edelle. Asiat etenivät kuitenkin omilla radoillaan, ja voin jotenkin nyt tyytyväisenä todeta että pääsen edelleen osana seurayhteisöä olemaan mukana jollain tasolla LePankin tulevassa kehityksessä. Vähintään sivustaseuraajana jos en muussa roolissa. Edelleen ja entistä vankemmin uskon yhteistyön voimaan. Olen erittäin innoissani uudesta työstäni myös FC Espoon puolella – kyseessä on jollain tapaa myös paluu oman jalkapallominäni alkulähteille.

Mieleen vahvasti jääneitä vuosien varrelta:

-ensimmäinen talvivuorojen jako LePassa (n. 4 tuntia Laaksolahden hallissa, koulujen saleissa n. 20h/viikossa)

-ensimmäiset kauden päättäjäiset Lintulaakson koululla, Suomisen Ari juonsi ja minä ja Pastori jaettiin palkintoja.

-Rousun Jarin mahtavat ottelu- ja pelaajaraportit LePan -98 syntyneistä syksyllä 2009.

-heti perään David Dunbarin n. 30 sivuinen kausisuunnitelma jonka lisänä oli n. 400-sivuiset erilliset liitteet

-Soinisen Mikan hevoshommien satulat tai vastaavat Kasiysin toimiston lattialla talvisin

-Nummisen Mikan puhelut työnteon lomassa. En aina ollut varma kumpi purki kummalle tuntoja, mutta tarpeellisia ne olivat. Siinä sai puolin ja toisin purkaa turhautumista, mikä on kyllä tärkeää.

-Tomi Korhosen alkukuukausien työtaakka, jäin isyyslomalle n. kuukausi sen jälkeen kun Tomi oli aloittanut.

-LePa Areenan kuplahalli pystyssä, mutta vielä hiekkalaatikkona -nurmen asennus kesti

-Kaupungin iltapäiväkerhon tukipäätös puhelimella – LePan valinta yhdeksi toimijaksi 2018 alkaen

-Harjannostajaiset LePa Luolalla joskus helmikuussa 2019, hernekeittoa ja pannaria

-Tupaantuliaiset LePa Luolalla kesäkuussa 2019, lupaus Tihiselle siististä Luolasta myös tulevaisuudessa

-Suomen miesten ensimmäinen arvokisapaikan ratkeaminen 15.11.2019. Joukkueen takuumies Paulus Arajuuri kuului ihan ensimmäisenä FC Espoo-vuotena vielä talvikaudella joukkueen harjoitusvahvuuteen jossa olin valmentajana mukana. Omaakin ansiota siis!

Täytyy myöntää että se LePa johon vuonna 2009 tulin oli hyvin erilainen kuin LePa jonka nyt vuonna 2020 jätän taakseni. Tätä kirjoittaessani on Suomen hallitus ja Palloliitto juuri linjannut Korona-infoissaan kaiken jalkapallotoiminnan keskeytyksestä vähintään toukokuun puoliväliin asti. Yhteensä siis ilman varsinaista toimintaa tulee vähintään 2 kuukautta, ja kuka tietää jääkö tähänkään. Voin sanoa että monien muiden tapaan tämä tuntuu henkilökohtaisesti syvällä, ja pahalta. LePan lähes 20:n työntekijöidenkin tilanne monien muiden tapaan on monella tapaa epävarmaa, ja tämä jättää kyllä ikävän sivumaun omiin viimeisiin viikkoihin LePassa. On tuntunut välillä ihan fyysisesti pahalta kaikkien työkavereiden, upeiden oto-valmentajien, mahtavien seura-aktiivien ja ennen kaikkea riemusilmäisten vihreäasuisten pelaajien puolesta.

Kun aloitin työt LePassa olin 30-vuotias avoliitossa elänyt innokas ja ahkera futismies, tietäen että pelaajaura on enää alasarjoissa jäähdyttelyä mutta valmentajana näin itseni suurilla areenoilla, olinhan valmentanut jo FC Espoossa pari kautta miehiä ja A-junioreitakin. Paljon ideologiaa, suuria luuloja itsestä ja valtavan hatarat tiedot ja taidot moniin asioihin liittyen.

Nyt 41-vuotiaana, kahden lapsen isänä ja vastuullisena aviomiehenä, tietäen että valmentajaura(kin) on enää alasarjoissa jäähdyttelyä. Innokas ja ahkera futismies olen edelleen. Uskon että kulunut reilut 10 vuotta LePassa on ollut parasta mitä (työ)elämässä minulle on voinut tapahtua. Paljon realismia, suuret luulot ja odotukset ympäröivistä ihmisistä sekä tieto siitä, miten vähän edelleen itse yleensä tietää ja osaa. Myös jalkapallo maailman tärkeimpänä asiana on saanut uudet mittasuhteet elämässä ylipäätään. Ehkä se on enää vain jaetulla ykkössijalla.

Olen varma että nyt on oikea aika sekä minulle että LePalle että tiemme osittain eroavat. Jo viimeisen vuoden ajan alkoi tuntua siltä, että oma patterini LePalle alkaa olla tyhjentymässä, hiljalleen mutta varmasti. On myös aivan varma, että tekee tälle hienolle kasvavalle seuralle hyvää että sen johtoon tulee uutta verta, uusia ideoita ja uutta näkemystä. Sen LePa on takuulla ansainnut.

Loppuun on vielä syytä kiitellä omasta puolesta sen erityisesti ansainneita, koska mitään ei (lähes) koskaan voi saavuttaa yksin – uskon edelleen yhteistyöhön, ryhmätyöhön ja tiimityöhön kaikessa. Tässä alla nimiä lyhyellä selostuksella miksi kiitokset ovat vähintään paikoilllaan, eivät välttämättä missään järjestyksessä:

Mika Numminen – LePan grand-old-man, valtava arvostus siihen työmäärään LePan ja FC Espoon eteen

Mikko Räsänen – Ensimmäinen (ja pitkäaikaisin) PJ, joka uskalsi palkata minut ja monta seuraavaakin

Markus Lahtinen – Tärkein työparini ensimmäisten 5 vuoden aikana, futismies 100%:sesti

Mika Soininen – Valtava apu luodessa ensimmäistä valmennuslinjaa, kopion lähes kaiken 89:lta

Anton Väliheikki – LePan hiljainen sielu, jonka opetusmyllyn kautta on kulkenut satoja LePalaisia

Tomi Korhonen -Työmies joka tekee eikä turhia huutele. Tietääkö edes mikä on Instagram?

Taneli Haara – SPL putiikin ylivoimainen tukipylväs itselleni koko LePa-ajanjakson ajan

Kerkko Ruuskanen -LePan toinen PJ joka uskalsi ja osasi viedä LePan toiselle tasolle

Tommi Laitila – FC Espoon valmennusjohtajana erittäin tärkeä kehittäjä koko seurayhteisölle, myös LePalle

Petteri Kleemola – luonut olosuhteet LePalle ja luonut myös järjestelmiä toimintaan ja vienyt koko seuratoimintaa kohti yritystoimintaa tarkkuudessa ja osaamisessa.

Timo Rönkkö -Aiempi kollega TiPS:sta ja sittemmin LePan tuki ja turva itseni poissaollessa

Moni varmaan unohtui, kuten kaikki te LePan vapaaehtoiset jotka olette paiskineet töitä (ja paiskitte yhä kunhan tässä päästään taas toimintaan) täysin pyyteettä seuran pelaajien eteen.

Kiitos ja nähdään, hymyillään kun tavataan koska siihen on syytä vaikeinakin aikoina!

Yhteistyöhön uskoen:

-Rölli-