Seurayhteisömme suuri suru

Tänä kesänä on kaikkien aikojen vaikeinta palata lomilta töihin. Ei siksi etteikö työt jatkuvasti kehittyvässä LePassa kiinnostaisi ja motivoisi, ei lainkaan. Vaan siksi että yksi tärkeä osanen koko seurayhteisöämme on poissa. Lopullisesti, mikä tuntuu edelleen noin viikon sulattelun jälkeen täysin käsittämättömältä. Markus ”Maga” Lahtinen nukkui pois perjantaina 26.7.2019

Emme olleet lainkaan parhaita ystäviä, tuskin edes töiden ulkopuolella näimme toisiamme. Silti Maga on ollut minun oman taipaleeni yksi tärkeimmistä kollegoista ja työkavereista lähes 10 vuoden ajan. Istuimme pari talvea samassa toimistossa päivittäin, valmensimme muutamaa samaa kykykouluryhmää usean vuoden ajan, olimme valmennuskursseilla huonekavereita aina kuin mahdollista ja valmensimme moneen otteeseen FC Espoossa peräkkäisiä ikäluokkia siten että yhteistyö joukkueiden ja pelaajien välillä oli lähes päivittäistä. Koen juuri nyt henkilökohtaisesti sekä henkisesti että fyysisesti yhden merkittävän palasen olevan poissa ympäristöstä johon nyt kesälomalta palaan, tuntui että jotain pitää sanoa.

Maga ei tullut seurakentässä varsinaisesti tunnetuksi kalenteristaan, muistikirjastaan, tai täsmällisestä dokumentaatiosta lajin hallintoon liittyen. Sen sijaan kun oli kysymys jalkapallo-osaamisesta, lajiymmärryksestä, joukkuepelin dynamiikasta, yksilötaidon merkityksessä osana joukkuetta ja ylipäätään joukkuepelaamisesta, aletaan olla siinä kovan ytimen ympärillä mitä kaikkea Maga osaamisellaan toi FC Kasiysille ja koko seurayhteisölle vuosien ajan. Kaikkein kovinta ydintä oli kuitenkin hänen osaamisensa toimia lasten ja aikuisten kanssa vuorovaikutustilanteissa. Lasten kanssa kentällä Maga oli suorastaan nero. Ne kuuluisat oikeat narut joista vetää tuntui löytyvän aina ja jokaisessa joukkueessa jossa yhdessä hänen kanssaan sain toimia. Yksilökohtaisesti, jokaiselle omalla tavallaan. Myös muut seurayhteisössämme havaitsivat tämän. Vai oletteko monesti kuulleet valmentajasta, joka otetaan mukaan toisen ikäluokan pelireissulle laukaisemaan kriisitunnelmaa ja tuomaan rentoutta ryhmään? Maga toi reissuun mukaan tietysti oman pelillisen näkemyksensä (jota kaikki päätoimiset koko yhteisössämme arvosti suunnattomasti) sekä ns. kainalopierumetodologian mukaansa täysin vilpittömästi auttaakseen tilanteessa. Ylipäätään kaikissa Magan valmentamissa joukkueissa pelaajien oli hyvä olla. Rajat vedettiin tiukaksi mutta arvostus pelaajia kohtaan oli täysin vilpitöntä ja se tuntui konkreettisesti joukkueiden arjessa.

Sama arvostus näkyi toiminnassa aikuisten kesken. Magan valmennusryhmissä ihmiset viihtyivät. Juttu ja tarinat eivät loppuneet koskaan, vaikka niillä vain kuorrutettiin sitä sisältöosaamista ja paneutumista jota hän valmentamisessa joukkueitaan kohtaan osoitti. Tosiasia kuitenkin on, että jalkapallojoukkue viettää kentän ulkopuolella matkustaessa, majoittuessa ja valmistautuessa valtavan määrän tunteja kuukausi- ja vuositasolla. Taidot toimia ihmisten kanssa sosiaalisissa tilanteissa vaikeinakin hetkinä tekevät usein niitä pieniä – ja isoja eroja. Näistä taidoista mm. syntyy se kuuluisa joukkuehenki. Kaikki jotka ovat viettäneet Magan kanssa yli 30 minuuttia samassa saunaillassa tietävät tasan tarkkaan mistä puhun.

Leppävaaran Pallokin saa olla monesta asiasta kiitollinen Magalle viimeiseltä menneeltä kymmeneltä vuodelta. Moni asia olisi seurakehityksessä toisin ilman Magan kriittistä ajattelua ja mielipiteitä, tuli sitten kyseeseen yhteiset valmennuslinjat, FC Espoon joukkueiden muodostukset tai jopa yksittäiset pelaajavalinnat. Olimme usein eri mieltä, vielä paljon useammin kuitenkin samaa mieltä ja halumme kehittää asioita suomalaisessa futiksessa eteenpäin oli lähes symmetrinen ja palava.

Jalkapallo-DNA. Se sinulla oli, kenties vahvempana kuin meillä kellään muulla. Perheen ja omaisten suureen suruun yhtyen

-lepää rauhassa Maga.

-Rölli ja Leppävaaran Pallo ry